Kotipesätoiminta

Kertsi haluaa tarjota laulunteon harrastajille innostavan ja kannustavan kotipesän, jossa voi kehittää taitojaan ja tutustua muihin biisinikkareihin. Tällä sivulla esitellään tapahtumakonsepteja, joita Kertsissä on kehitetty tämä tavoite mielessä.

Kotipesätoiminta on pääosin vain Kertsin jäsenille suunnattua. Siitä tiedotetaan Kertsin jäsenkirjeessä ja jäsenten omassa FB-ryhmässä.

Liity jäseneksi.

KertsiKlinikka (jäsenille)

Klinikalla kuunnellaan ja kommentoidaan lauluntekijäkavereiden sävellyksiä & sanoituksia hyvässä ja kannustavassa hengessä. Joskus mukana on kokeneempi "biisitohtori", eli laulunteon ammattilainen. Toisinaan vaihdetaan ajatuksia "vertaistukipohjalta". Klinikoita pidetään etäyhteydellä ja kasvokkain. Joskus kokoonnutaan tietyn teeman ympärille, vaikkapa klinikoimaan lastenlauluja.

KertsiTreffit (jäsenille)

Treffit on jäsenten vapaamuotoinen verkostoitumistapaaminen. Treffejä on pidetty sekä kasvokkain että etäyhteyksin. Mahdollisuuksien mukaan treffeille kutsutaan ammattisäveltäjiä tai -sanoittajia kertomaan työstään ja vastaamaan kertsiläisten kysymyksiin.

KertsiLeiri (jäsenille / joskus myös ei-jäsenille)

Leirille kokoonnutaan useammaksi päiväksi kirjoittamaan uusia lauluja, tai työstämään keskeneräisiä valmiiksi. Leiri huipentuu loppukonserttiin. Ohjelma vaihtelee tilanteen ja ohjaajan mukaan. Osallistuminen ei aina edellytä Kertsin jäsenyyttä, ja silloin tiedotuskanavina toimivat (jäsenkirjeen lisäksi): IG, FB / @kertsiry sekä Ajankohtaista.

KertsiZoom (ei edellytä Kertsin jäsenyyttä)

Nuorille (13–18-vuotiaat) räätälöity, useamman tapaamiskerran ohjattu Zoom, jossa kehitetään musantekotaitoja ja tavataan muita tekijöitä. Osallistuminen ei edellytä Kertsin jäsenyyttä. Zoomeista tiedotetaan (jäsenkirjeen lisäksi): IG, FB / @kertsiry sekä Ajankohtaista.

Kuka näitä järjestää?

Kertsi aloitti toimintansa vuonna 2016. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Jäseniä on ympäri Suomen noin 200. Kuka tahansa jäsen voi käynnistellä Kertsin "kotipesätoimintaa" omalla paikkakunnallaan. Jos olet jäsen ja innostuit asiasta, ota yhteys: kertsiry(at)gmail.com (tavoitat sieltä Kertsin hallituksen jäseniä, jotka ovat apunasi).

Lisäksi kursseja jäsenille

Kertsi järjestää jäsenilleen myös erilaisia musiikintekoon liittyiviä kursseja. Tarjonta vaihtelee vuosittain. Kursseista tiedotetaan jäsenten uutiskirjeessä ja FB-ryhmässä.

Klinikalla kuunnellaan ja kommentoidaan sävellyksiä ja sanoituksia kannustavassa hengessä.
Klinkoita voidaan pitää myös jonkin teeman mukaan.
Treffeillä verkostoidutaan ja jutellaan musiikintekemisen liittyvistä jutuista.
Leirillä kirjoitetaan yhdessä lauluja, ja huipennuksena on loppukonsertti, jossa ne esitetään.
Zoom on suunnattu nuorille musantekijöille, joilla on polte tehdä omia biisejä.